Poikien ensimmäinen peli alueellisessa jatkosarjassa, ja tiedossa siis osviittaa siitä, millainen on tuleva sarjataival. Vastaan asettui Loiske, joka oli pelannut alkulohkonsa toisaalla, joten käsitystä joukkueesta ei etukäteen ollut.
Loiske osoittautui hyvin liikkuvaksi, nopeasti reagoivaksi joukkueeksi, jonka kanssa Erän pojilla oli aluksi tekemistä. Vastustajat olivat ärhäkästi iholla, ja tuntui että sininen kone ei oikein käynnistynyt. Maalivahtimme Nestorin sekä osittain hyvän tuurinkin ansiosta Loiskeen työnteko ei kuitenkaan kantanut hedelmää. Vähä vähältä Erä sai sitten otteen pelistä, ja kun Loiske otti muutaman päällekkäisen jäähyn, meni Erä menojaan 8-2-voittoon.
Täysin subjektiivinen ottelun huippukohta minulle oli, kun oma poikani teki maalin, joka jäi lopulta voittomaaliksi. Pakkina pelaava poikani ei nimittäin ollenkaan joka vuosi juhli pisteillä, saati sitten maaleilla. Nyt melkein keskiviivalta lähtenyt pitkään valmisteltu kantti upposi maaliin. Teinipojan tyytyväinen myhäily konsentroitui kyyneliksi katsomossa istuvan äidin silmissä.
Toimin päivän aikana toimitsijana neljässä muussa pelissä, joten en voi sanoa pelejä kokonaan seuranneeni. Sen panin kuitenkin merkille, että tämänikäiset pojat ovat melko herkkiä ottamaan käytösrangaistuksia. Olin tyytyväinen tuomareiden otteeseen, jolla pidettiin ikävimmät fyysiset rikkeet poissa kaukalosta.
Päivän päätteeksi jäin jälleen kerran miettimään valmentajan vaikutusta joukkueensa peli- ja reagointitapaan. Illan viimeisessä pelissä nimittäin eräs Jokerien pelaaja sai lopulta pelirangaistuksen, kun ei malttanut lopettaa sananvaihtoaan tuomarin kanssa ajoissa. Itse koin, että käyttäytymismalli pojalle oli suodattunut valmennukselta, etenkin toiselta valmentajalta, jonka päätehtävät tuntuivat olevan oman joukkueen ja tuomareiden arvostelu. Uskon vahvasti, että positiivisuudella saisi niin paljon parempaa aikaiseksi. Ilman jäähyilyjä Jokerit olisi todennäköisesti ko. pelin Erä Sinistä vastaan voittanut.
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
perjantai 4. marraskuuta 2016
Fingerpori 2.11.2016
Minulla on teatteria harrastava ystävä, Jalmari Jalonen. Päivisin hän on diplomi-insinööri ja projekstipäällikkö tjsp, mutta iltaisin hän on luovista luovin ihminen, ideanikkari, harrastelijanäyttelijä ja -ohjaaja. Viimeiset pari vuosikymmentä hänen vaikutuspaikkansa näissä Thalian karkeloissa on ollut Teatteri Kultsa.
Yksi Jalmarin hienoista, pähkähulluista ideoista on ollut dramatisoida Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvia. Tämä esitys on osittainen uusinta vuoden 2013 produktiosta. Vaikka esityksessä ei ole varsinaista juonta, toimivat stripit hyvin yhtenäisenä kokonaisuutena. Siirtymät onnistuvat pienillä valaistuksenvaihdoilla kahden Kultsan pikkuruiselle näyttämölle rakennetun lavastuksen välillä tai sitten musiikkivälipalan siivittäminä.
Paitsi onnistuneesta dramatisoinnista ja hyvästä näyttämöllepanosta (tirsk), Kultsan Fingerporissa on pakko nauttia myös loistavasta roolituksesta. Varsinkin Rivo-Riitan ja Heimo Vesan rooleihin on löydetty niin 1:1-näyttelijät (Marja-Liisa Lius ja Jussi Vehkasalo), että Jarlan piirustukset todella heräävät eloon.
Esityksen tempo on strippiformaattia kunnioittavan nopea, mutta silti niin verkkainen että Fingerporiin vihkiytymätön kanssakatsojanikin pysyy hyvin mukana. Ja tyrskii naurusta tämän tästä. Pidin myös siitä, että esitys on riittävän lyhyt, noin tunti ja 10 minuuttia. Se riitää mainiosti irtiottoon marraskuisen lumipyryn arjesta.
Yksi Jalmarin hienoista, pähkähulluista ideoista on ollut dramatisoida Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvia. Tämä esitys on osittainen uusinta vuoden 2013 produktiosta. Vaikka esityksessä ei ole varsinaista juonta, toimivat stripit hyvin yhtenäisenä kokonaisuutena. Siirtymät onnistuvat pienillä valaistuksenvaihdoilla kahden Kultsan pikkuruiselle näyttämölle rakennetun lavastuksen välillä tai sitten musiikkivälipalan siivittäminä.
Paitsi onnistuneesta dramatisoinnista ja hyvästä näyttämöllepanosta (tirsk), Kultsan Fingerporissa on pakko nauttia myös loistavasta roolituksesta. Varsinkin Rivo-Riitan ja Heimo Vesan rooleihin on löydetty niin 1:1-näyttelijät (Marja-Liisa Lius ja Jussi Vehkasalo), että Jarlan piirustukset todella heräävät eloon.
Esityksen tempo on strippiformaattia kunnioittavan nopea, mutta silti niin verkkainen että Fingerporiin vihkiytymätön kanssakatsojanikin pysyy hyvin mukana. Ja tyrskii naurusta tämän tästä. Pidin myös siitä, että esitys on riittävän lyhyt, noin tunti ja 10 minuuttia. Se riitää mainiosti irtiottoon marraskuisen lumipyryn arjesta.
tiistai 1. marraskuuta 2016
TU - Erä Sininen 30.10.2016
Piti tehdä vaikka mitä, mutta halusin sitten kuitenkin mennä katsomaan pojan joukkueen alkulohkon viimeisen pelin Sipooseen. Ja mikäpä mennessä, kun bussi kuljettaa Itäkeskuksesta suoraan Ingman Areenan ovelle.
Panoksena ottelussa oli lohkovoitto. En tiedä oliko tämä pienenä apinana poikien takaraivossa, vai oliko niin, että kun eliittisarjan paikka oli jo varma, niin mentaalienergiaa ei enää jäänyt tähän peliin. Joka tapauksessa haastajasarjaan jäävälle vastustajalle annettiin avaimet pelin ratkaisuun, kun reagoitiin hitaasti, avattiin peliä huolimattomasti ja hyökkäyksetkin olivat vähän sinne päin.
Lopussa pojat onnistuivat kuitenkin puristamaan pelin tasoihin ja näin alkusarjan jälkeen jatketaan tappiotonta kautta. Lohkovoitto lipesi kuitenkin Tuusulaan.
Panoksena ottelussa oli lohkovoitto. En tiedä oliko tämä pienenä apinana poikien takaraivossa, vai oliko niin, että kun eliittisarjan paikka oli jo varma, niin mentaalienergiaa ei enää jäänyt tähän peliin. Joka tapauksessa haastajasarjaan jäävälle vastustajalle annettiin avaimet pelin ratkaisuun, kun reagoitiin hitaasti, avattiin peliä huolimattomasti ja hyökkäyksetkin olivat vähän sinne päin.
Lopussa pojat onnistuivat kuitenkin puristamaan pelin tasoihin ja näin alkusarjan jälkeen jatketaan tappiotonta kautta. Lohkovoitto lipesi kuitenkin Tuusulaan.
maanantai 31. lokakuuta 2016
Erä Sininen - SB-Pro 28.10.2016
Enpä tiennyt, että pojan joukkue oli ilmoitettu alueliigaankin, mutta selkisi asia sen verran ajoissa, että työviikon saattoi päättää seuraamalla poikien ko. liigan avauspeliä Campo Sportissa. Tämä oli ilmeisesti myös ensimmäinen kerta, kun kesällä joukkueessa aloittanut toinen veska pääsi aloittavaan kokoonpanoon.
Alueliigan pelit kesätävät vain 2x20 minuutia, joten heti alusta asti saa olla tarkkana. Pojat onnistuivat hankkiutumaan pelissä pain maalin johtoasemaan vaikken oikein ymmärrä miten, sillä pelissä ei oikein näyttänyt olevan joukkueellista ideaa. Toki ideana olikin kuulemma ollut antaa enemmän vastuuta niille pelaajille, jotka eivät varsinaisessa aluesarjassa pääse aina kokoonpanoon. Tuskallisesti tuli sellainen tunne, että kaikki hävittiin, kaksinkamppailuista alkaen.
Yksi pelaaja itse asiassa loisti, nimittäin uusi veska. Aivan maagisia torjuntoja kaikilla mahdollisilla kehonosilla. Mutta todella tiukaksi pojat pelin päästivät: oman pään pelaaminen hermostutti liikaa ratkaisuhetkillä, ja SB-Prolta lähti napakka, maaliin mennyt laukaus viime sekunnilla. Meidän onnemme oli, että tuomarit tulkitsivat eliajan olleen täysi, kun apllo meni maaliviivan yli. Peli siis päättyi Erä Sinisen 2-3-voittoon.
Alueliigan pelit kesätävät vain 2x20 minuutia, joten heti alusta asti saa olla tarkkana. Pojat onnistuivat hankkiutumaan pelissä pain maalin johtoasemaan vaikken oikein ymmärrä miten, sillä pelissä ei oikein näyttänyt olevan joukkueellista ideaa. Toki ideana olikin kuulemma ollut antaa enemmän vastuuta niille pelaajille, jotka eivät varsinaisessa aluesarjassa pääse aina kokoonpanoon. Tuskallisesti tuli sellainen tunne, että kaikki hävittiin, kaksinkamppailuista alkaen.
Yksi pelaaja itse asiassa loisti, nimittäin uusi veska. Aivan maagisia torjuntoja kaikilla mahdollisilla kehonosilla. Mutta todella tiukaksi pojat pelin päästivät: oman pään pelaaminen hermostutti liikaa ratkaisuhetkillä, ja SB-Prolta lähti napakka, maaliin mennyt laukaus viime sekunnilla. Meidän onnemme oli, että tuomarit tulkitsivat eliajan olleen täysi, kun apllo meni maaliviivan yli. Peli siis päättyi Erä Sinisen 2-3-voittoon.
lauantai 29. lokakuuta 2016
Q-teatteri: Kevyttä mielihyvää 27.10.2016
En aktiivisesti etsiydy teatteriin, mutta minulla on erilaisia viiteryhmiä jotka saavat minut tätäkin harrastamaan muutaman kerran vuodessa. Nyt neljän kiireisen naisen kalenterista valikoitiin ensin kaikille sopiva päivä ja sitten mietittiin, mitä tarjolla olevista esityksistä menisimme katsomaan. Arpa osui Q-teatteriin.
Kevyttä mielihyvää oli äärimmäisen niukasti ja kovin valoin lavastettu kertomus siitä, kuinka menestyvä ihminen voi täysin menettää merkityksellisyyden tunteen nykyaikana. Hömpän hypnoosikehystarinan alta paljastui totaalisen masentunut ihminen, joka ei saa tolkkua elämäänsä vaikka kuinka sitä kelaa (kirjaimellisesti). Mitä tavoitella, kun kaikki on niin helvetin hyvin? Dramaattinen loppu oli johdomukainen koko ajan auki kiertyvälle ahdistukselle.
Pidinkö tästä? Kyllä ja ei. Väliaikaan asti kesti, ennen kuin hiffasin, mistä oli kysymys. Lisäksi olen nähnyt näitä näyttelijöitä niin moneen kertaan lavalla, että alkaa tuntua siltä, että tunnen jo heidän tapansa esiintyä enkä nää enää roolihenkilöä roolintekijän takaa. Näin etenkin Tommi Korpelan tapauksessa. Tämä sekä se, että istuin lattialla ensimmäisen puoliajan koska edessäni etrivissä istui Muhkerastainen Nainen puolisonsa Todella Pitkän kanssa, olivat omiaan jättämään minut hieman etäälle tästä teoksesta.
Kevyttä mielihyvää oli äärimmäisen niukasti ja kovin valoin lavastettu kertomus siitä, kuinka menestyvä ihminen voi täysin menettää merkityksellisyyden tunteen nykyaikana. Hömpän hypnoosikehystarinan alta paljastui totaalisen masentunut ihminen, joka ei saa tolkkua elämäänsä vaikka kuinka sitä kelaa (kirjaimellisesti). Mitä tavoitella, kun kaikki on niin helvetin hyvin? Dramaattinen loppu oli johdomukainen koko ajan auki kiertyvälle ahdistukselle.
Pidinkö tästä? Kyllä ja ei. Väliaikaan asti kesti, ennen kuin hiffasin, mistä oli kysymys. Lisäksi olen nähnyt näitä näyttelijöitä niin moneen kertaan lavalla, että alkaa tuntua siltä, että tunnen jo heidän tapansa esiintyä enkä nää enää roolihenkilöä roolintekijän takaa. Näin etenkin Tommi Korpelan tapauksessa. Tämä sekä se, että istuin lattialla ensimmäisen puoliajan koska edessäni etrivissä istui Muhkerastainen Nainen puolisonsa Todella Pitkän kanssa, olivat omiaan jättämään minut hieman etäälle tästä teoksesta.
tiistai 4. lokakuuta 2016
ÅIF- Erä Sininen 2.10.2016
Pojan joukkueen kausi laitettiin virallisesti alkuun Porvoon salibandyhallilla yhdellä ottelulla ÅIFia vastaan. Kahdeksan joukkueen lohkossa pelataan yksinkertainen sarja, jonka jälkeen neljä joukkuetta viivan yläpuolelta menee ylempään, ja neljä joukkuetta viivan alapuolelta alempaan jatkosarjaan. Jatkosarjojen pelit lähtevät käyntiin marraskuussa.
En yhtään tiennyt mitä odottaa harjoituspelien perusteella, joita oli kuitenkin pelattu lähtökohtaisesti kovempia jengejä vastaan. Näytti siltä, että tämä peli olisi ollut voitettavissa, sillä vastassa ei ollut erityisen taitava tai fyysinen jengi. Alussa ainakin oli havaittavissa hermostumista ja siitä johtuvaa mailojen väpätystä niin hyökkäys- kuin puolutuspäässä. Loppua kohti alettiin saada hyviä, mietittyjä hyökkäyksiä aikaiseksi, ja peli asettui paremmin uomiinsa. Peli päättyi kuitenkin ÅIFin harmittavaan tasoitukseen vain minuutti ennen loppua.
Enpä uskalla arvata, kumpaan sarjaan tie tästä vie. Pelirohkeutta kaipaisin pojille lisää. Sillä, että uskoo voittavansa, saisi sen pienen lisän vääntöön, joka johdattaisi sinne voittoon asti.
En yhtään tiennyt mitä odottaa harjoituspelien perusteella, joita oli kuitenkin pelattu lähtökohtaisesti kovempia jengejä vastaan. Näytti siltä, että tämä peli olisi ollut voitettavissa, sillä vastassa ei ollut erityisen taitava tai fyysinen jengi. Alussa ainakin oli havaittavissa hermostumista ja siitä johtuvaa mailojen väpätystä niin hyökkäys- kuin puolutuspäässä. Loppua kohti alettiin saada hyviä, mietittyjä hyökkäyksiä aikaiseksi, ja peli asettui paremmin uomiinsa. Peli päättyi kuitenkin ÅIFin harmittavaan tasoitukseen vain minuutti ennen loppua.
Enpä uskalla arvata, kumpaan sarjaan tie tästä vie. Pelirohkeutta kaipaisin pojille lisää. Sillä, että uskoo voittavansa, saisi sen pienen lisän vääntöön, joka johdattaisi sinne voittoon asti.
lauantai 1. lokakuuta 2016
HIFK-Tappara 1.10.2016
Alakerran naapurin mies on innokas HIFK-fani, ja olemme jo vuosia seuranneet kotimaista lätkää yhdessä. Eräänlaisen huipentumana oli titysti viime kevään finaalisarja. Yleensä ehdin aikataulusyistä katsoa vain play off -pelit, mutta nyt unohdin muut tekemiset ja varasin lauantai-illan kiakolle.
Omasta puolestani ottelu ei jättänyt toivomisen varaa, sillä peli oli koko ajan Tapparan hallussa. Vastustajasta jäi jopa vähän haluton kuva, sillä HIFK ei pystynyt rakentamaan kunnollisia hyökkäyksiä vaan jäi toistuvasti jumiin Tapparan trappiin. Tappara teki tarvittavat maalit ja vei pisteet Hakametsään mennessään.
Aina tuntuu jotenkin helpommalta olla häviäjän kuin voittajan puolella näissä tilanteissa, kun toista joukkuetta kannattava kaveri on seurana. Vahingonilogeenini on melko hyvin piilotettu.
Omasta puolestani ottelu ei jättänyt toivomisen varaa, sillä peli oli koko ajan Tapparan hallussa. Vastustajasta jäi jopa vähän haluton kuva, sillä HIFK ei pystynyt rakentamaan kunnollisia hyökkäyksiä vaan jäi toistuvasti jumiin Tapparan trappiin. Tappara teki tarvittavat maalit ja vei pisteet Hakametsään mennessään.
Aina tuntuu jotenkin helpommalta olla häviäjän kuin voittajan puolella näissä tilanteissa, kun toista joukkuetta kannattava kaveri on seurana. Vahingonilogeenini on melko hyvin piilotettu.
Erä B Sininen - PHSB 28.9.2016
B-poikien SM-sarjapelistä sai hyvän vertailukohdan heti perään pelattuun Erä B Sinisen harjoitusmatsiin, jossa vastaan tuli lahtelainen PHSB. Pojat olivat käyneet voittamassa tämän B-divarijengin edellisessä pelissä, joten vieraiden näyttöhalut olivat kovat.
Vauhtia oli sarjatasoa alemmassakin pelissä kiitettävästi, mutta kun taitoa ei niinkään, oli peli kovin sekavaa. Maltillisia, organisoituja hyökkäyksiä sai aikaan vain vastustaja, kun Erän pojat syyllistyivät joko yksinyrittämiseen tai hätäisiin ratkaisuihin. Tai molempiin. Myös kaksikamppailuissa jäivät Erän pelaajat liian useasti häviäjäksi. Niin se vaan joukkueen menestys koostuu yksilöiden taitojen ja joukkueen taitojen määrittelemättömästä summasta.
Nestori "Nese" Kaskela pelasi vakuuttavan ottelun maalilla, ja kun ykköskentän pojat onnistuivat maalinteossakin, niin ottelu pysyi yleisestä sähläysvaikutelmasta huolimatta yllättävän tasaisena. PHSB voitti lopulta vain yhden maalin turvin 4-5.
Vauhtia oli sarjatasoa alemmassakin pelissä kiitettävästi, mutta kun taitoa ei niinkään, oli peli kovin sekavaa. Maltillisia, organisoituja hyökkäyksiä sai aikaan vain vastustaja, kun Erän pojat syyllistyivät joko yksinyrittämiseen tai hätäisiin ratkaisuihin. Tai molempiin. Myös kaksikamppailuissa jäivät Erän pelaajat liian useasti häviäjäksi. Niin se vaan joukkueen menestys koostuu yksilöiden taitojen ja joukkueen taitojen määrittelemättömästä summasta.
Nestori "Nese" Kaskela pelasi vakuuttavan ottelun maalilla, ja kun ykköskentän pojat onnistuivat maalinteossakin, niin ottelu pysyi yleisestä sähläysvaikutelmasta huolimatta yllättävän tasaisena. PHSB voitti lopulta vain yhden maalin turvin 4-5.
EräViikingit-TPS 28.9.2016
Vähän alle puolet johtamastani C-poikien joukkueesta pääsi kaudelle 2016-17 EräViikinkien B-poikien edustusjoukkueeseen. Päätän viettää keskiviikkoillan Mosahallissa nuorten miesten salibandyn parissa, katsomassa mitä heistä sitten tuli. SM-sarjan avaus kotihallissa kahden viime kauden C-poikien mestaria TPS:aa vastaan.
Yleisiöä ei ole arki-iltana lauteilla ruuhkaksi asti, mutta tuttuja löytyy sen verran, että löydän luonnollisen ekolokeron EV:n kannattajen keskeltä. Pelin alussa molemmat joukkueet ovat hermostuneen oloisia, kotijoukkue enemmän. TPS pääsee tekemään pari nopeaa maalia. Lisäksi EV:n kapteeni Juho Mäkelä saa jossain tilanteessa kovan iskun rintalastaansa, eikä pysty enää jatkamaan peliä. EV pääsee kuitenkin peliin mukaan ja tauolla ollaan tasoissa.
Toisessa erässä EV:n peli rauhoittuu ja maaleja tulee edelleen. Kolmanteen erään kahden maalin johdossa. Pikku hiljaa alan saada kannustamisesta kiinni, vaikka huomaan lähtökohtaisen neutraaliuteni siinä, että taputan innostuneesti myös TPS:n hienoille suorituksille. Tämän johdosta saan vähän kummeksuvia katseita lähipiiristä. Pulssi alkaa kuitenkin nousta kun ottelu kaartuu loppua kohti ja TPS onnistuu kahdesti tulemaan takaa tasoihin.
Jatkoaika on näissä peleissä todella lyhyt, vain viisi minuuttia. Sitä enemmän harmittaa, kun 2000-ikäluokan yksi arroganteimpia mutta taitavampia maalinsylkijöitä, Jasper Juuti, vie reilun kolmen minuutin pelin jälkeen Tepsin voittoon. Juuti pelasi läpi ottelun epävarmasti, mutta kuten niin monesti aikaisemminkin, tekee sen tärkeimmän maalin. EV:n katsomolle osoitetusta vapautuneesta tuuletuksesta välittyy helpotus ja näkymätön keskisormen näyttö kotiyleisölle. Nuoren miehen uhoa parhaimmillaan, joka on pakko ottaa nöyrästi vastaan. Hieno voittomaali.
EV kantaa niskassaan pieniä suosikin paineita, jotka tulivat toivottavasti käsiteltyä tässä pelissä. Kun otetaan piirun verran kierroksia pois jatkossa, niin tästä joukkueesta tulee vielä erittäin kova kauden kuluessa.
Yleisiöä ei ole arki-iltana lauteilla ruuhkaksi asti, mutta tuttuja löytyy sen verran, että löydän luonnollisen ekolokeron EV:n kannattajen keskeltä. Pelin alussa molemmat joukkueet ovat hermostuneen oloisia, kotijoukkue enemmän. TPS pääsee tekemään pari nopeaa maalia. Lisäksi EV:n kapteeni Juho Mäkelä saa jossain tilanteessa kovan iskun rintalastaansa, eikä pysty enää jatkamaan peliä. EV pääsee kuitenkin peliin mukaan ja tauolla ollaan tasoissa.
Toisessa erässä EV:n peli rauhoittuu ja maaleja tulee edelleen. Kolmanteen erään kahden maalin johdossa. Pikku hiljaa alan saada kannustamisesta kiinni, vaikka huomaan lähtökohtaisen neutraaliuteni siinä, että taputan innostuneesti myös TPS:n hienoille suorituksille. Tämän johdosta saan vähän kummeksuvia katseita lähipiiristä. Pulssi alkaa kuitenkin nousta kun ottelu kaartuu loppua kohti ja TPS onnistuu kahdesti tulemaan takaa tasoihin.
Jatkoaika on näissä peleissä todella lyhyt, vain viisi minuuttia. Sitä enemmän harmittaa, kun 2000-ikäluokan yksi arroganteimpia mutta taitavampia maalinsylkijöitä, Jasper Juuti, vie reilun kolmen minuutin pelin jälkeen Tepsin voittoon. Juuti pelasi läpi ottelun epävarmasti, mutta kuten niin monesti aikaisemminkin, tekee sen tärkeimmän maalin. EV:n katsomolle osoitetusta vapautuneesta tuuletuksesta välittyy helpotus ja näkymätön keskisormen näyttö kotiyleisölle. Nuoren miehen uhoa parhaimmillaan, joka on pakko ottaa nöyrästi vastaan. Hieno voittomaali.
EV kantaa niskassaan pieniä suosikin paineita, jotka tulivat toivottavasti käsiteltyä tässä pelissä. Kun otetaan piirun verran kierroksia pois jatkossa, niin tästä joukkueesta tulee vielä erittäin kova kauden kuluessa.
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
EräViikingit-Classic 23.9.2016
Otin keväällä irtioton salibandysta kun luovuin seitsemän vuoden jälkeen joukkueenjohtajan hommista ja kuuden vuoden jälkeen erotuomaroinnista. Naisten nelosdivaristakaan ei löytynyt sellaista joukkuetta, jonka riveihin olisin mahtunut, Ajattelin, että palaan taas siihen, mistä kaikki alkoi, eli nauttimaan lajista katsojana.
Ostin tähänkin peliin liput minulle ja tytölle ennakkoon, ja täytyy myöntää että isona motiivina oli nähdä Jarkko Nieminen salibandya pelaamassa. Valitettavasti Jarkko loukkaantui lippujen oston jälkeen niin, ettei häntä nähty Energia Areenalla kuin haastattelupisteellä.
Vantaalla kaikki oli muutenkin ihan niin kuin ennen, paitsi että kaikki oli muuttunut. Tapanilan Erästä oli tullut EräViikingit, emmekä oikein vielä saaneet tytön kanssa sellaista täysipainoista fanistusta aikaiseksi uutta joukkuetta kohtaan.
Ensimmäinen erä näytti EV:n kannalta hyvältä. Peli kulki vauhdikkaasti, pallokontrolli piti ja paikoista tehtiin. Toisen erän aikana ote alkoi lipsua Classicille, ja vieraat tulivat tasoihin. Kolmannessa erässä EV:n alamäki ja -vire jatkui, ja peli taantui siihen, mitä se Erällä tylsimmillään on - tehotonta apllon liikuttelua alakolmiossa. Classic kiitti tästä, teki maalit ja vei pisteet luvuin 2-5.
Erotuomari Tomi Lund oli mielestäni todella hyvässä vedossa illan ottelussa. Peli oli hyvin hänen näpeissään puheella tapahtuvan pelin ohjaamisen ja hyvien vihellyksien kautta. EV:n pelaajista ilahduttivat Pirteä Tommi Rosendahl ja älykkästi pelannut Tero Tiitu. Sen sijaan hermostuin Jani Kukkolaan, jonka tunne meni ohi illan pelitaitojen, ja sai hänet näyttämään kiukuttelevalta kolmevuotiaalta.
Yritetään tytön kanssa talven mittaan rakentaa tunnesidettä tähän uuteen joukkueeseen. Ihan itsestään se ei näköjään tapahdu.
Ostin tähänkin peliin liput minulle ja tytölle ennakkoon, ja täytyy myöntää että isona motiivina oli nähdä Jarkko Nieminen salibandya pelaamassa. Valitettavasti Jarkko loukkaantui lippujen oston jälkeen niin, ettei häntä nähty Energia Areenalla kuin haastattelupisteellä.
Vantaalla kaikki oli muutenkin ihan niin kuin ennen, paitsi että kaikki oli muuttunut. Tapanilan Erästä oli tullut EräViikingit, emmekä oikein vielä saaneet tytön kanssa sellaista täysipainoista fanistusta aikaiseksi uutta joukkuetta kohtaan.
Ensimmäinen erä näytti EV:n kannalta hyvältä. Peli kulki vauhdikkaasti, pallokontrolli piti ja paikoista tehtiin. Toisen erän aikana ote alkoi lipsua Classicille, ja vieraat tulivat tasoihin. Kolmannessa erässä EV:n alamäki ja -vire jatkui, ja peli taantui siihen, mitä se Erällä tylsimmillään on - tehotonta apllon liikuttelua alakolmiossa. Classic kiitti tästä, teki maalit ja vei pisteet luvuin 2-5.
Erotuomari Tomi Lund oli mielestäni todella hyvässä vedossa illan ottelussa. Peli oli hyvin hänen näpeissään puheella tapahtuvan pelin ohjaamisen ja hyvien vihellyksien kautta. EV:n pelaajista ilahduttivat Pirteä Tommi Rosendahl ja älykkästi pelannut Tero Tiitu. Sen sijaan hermostuin Jani Kukkolaan, jonka tunne meni ohi illan pelitaitojen, ja sai hänet näyttämään kiukuttelevalta kolmevuotiaalta.
Yritetään tytön kanssa talven mittaan rakentaa tunnesidettä tähän uuteen joukkueeseen. Ihan itsestään se ei näköjään tapahdu.
sunnuntai 14. elokuuta 2016
HIFK-HJK 10.8.2016
Keväällä innostuin ostamaan liput Stadin derbyyn itselle ja lapsille. Ajattelin, että EM-kisojen lisäksi pitää antaa kotimaisellekin liigalle mahdollisuus. Tytöllä oli lopulta muuta menoa, mutta lähdettiin pojan ja kaverin pojan kanssa kauniina elokuun iltana Sonera Stadionille.
Iltapäivälehdistö ja poliisi olivat hypettäneet mahdollista fanien yhteenottoa jo muutaman päivän, joten vähän jännitti jo pelkkä stadionille meno. A-katsomon paikoilla oli kuitenkin rauhallista. Olimme katsomon HIFKin päädyssä, mikä sopi hyvin kaverin pojalle, joka pelasi pitkään HIFKissä ennen kuin B-junnuvaiheessa tippui edustuksesta.
Tämän ottelun parasta antia olivat fanit, molemmilta joukkueilta. HJK:n pääty syttyi vähän myöhemmin, mutta ottelun alkuun mennessä meno oli niin reipasta molemmissa päätykatsomoissa että unohdin aluksi itse pelin katsomisen kokonaan. Vasemmalla punaista, oikealla sinistä. Hyvä meininki jatkui läpi ottelun. Hienoa oli myös, että Antti Muuriselle hurrattiin tasapuolisesti joka puolelta.
Itse peli oli suunnilleen sitä, mitä kotimaiselta jalkapallolta odotinkin. Maalipaikat olivat vähissä ja ottelu päättyikin maalittomaan tasapeliin. Yksi ulosajo nähtiin, ja itse mietin myös HJK:n maalivahdin yhtä esiintuloa, olisiko siinä ollut kortin paikka. No, sääntöjähän en ihan tarkkaan tunne, joten saattoi mennä ihan oikeinkin.
Lopussa fanijoukotkin turhautuivat sen verran, että chantteihin hiipi ihan turhaan alatyylisiä vetoja. Harmi, sillä muuten olisin antanut fanien suorituksesta 10/10. Turvallisuussyistä HIFKin fanikatsomo pidettiin paikoillaan pelin päätyttyä, joten turvallisin mielin poistuimme ratikkapysäkin suuntaan.
Iltapäivälehdistö ja poliisi olivat hypettäneet mahdollista fanien yhteenottoa jo muutaman päivän, joten vähän jännitti jo pelkkä stadionille meno. A-katsomon paikoilla oli kuitenkin rauhallista. Olimme katsomon HIFKin päädyssä, mikä sopi hyvin kaverin pojalle, joka pelasi pitkään HIFKissä ennen kuin B-junnuvaiheessa tippui edustuksesta.
Tämän ottelun parasta antia olivat fanit, molemmilta joukkueilta. HJK:n pääty syttyi vähän myöhemmin, mutta ottelun alkuun mennessä meno oli niin reipasta molemmissa päätykatsomoissa että unohdin aluksi itse pelin katsomisen kokonaan. Vasemmalla punaista, oikealla sinistä. Hyvä meininki jatkui läpi ottelun. Hienoa oli myös, että Antti Muuriselle hurrattiin tasapuolisesti joka puolelta.
Itse peli oli suunnilleen sitä, mitä kotimaiselta jalkapallolta odotinkin. Maalipaikat olivat vähissä ja ottelu päättyikin maalittomaan tasapeliin. Yksi ulosajo nähtiin, ja itse mietin myös HJK:n maalivahdin yhtä esiintuloa, olisiko siinä ollut kortin paikka. No, sääntöjähän en ihan tarkkaan tunne, joten saattoi mennä ihan oikeinkin.
Lopussa fanijoukotkin turhautuivat sen verran, että chantteihin hiipi ihan turhaan alatyylisiä vetoja. Harmi, sillä muuten olisin antanut fanien suorituksesta 10/10. Turvallisuussyistä HIFKin fanikatsomo pidettiin paikoillaan pelin päätyttyä, joten turvallisin mielin poistuimme ratikkapysäkin suuntaan.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
Koripallon U20 EM-finaalipäivä 24.7.2016
Aloitin keväällä kuntokoripalloilun ja siinä huumassa tuli hankittua liput alle 20-vuotiaiden koriksen EM-kisojen finaalinpäivälle. Viimeksi (sen ainoan kerran) olen käynyt katsomassa korista Kisahallissa (vai Urheilutalolla?) joskus 90-luvun alussa, kun Pantterit vielä pelasi Korisliigassa. Seurakseni sain tyttäreni.
Emme jaksaneet koko aurinkoista kesäpäivää viettää Jäähallin uumenissa, joten päätimme mennä katsomaan vain pronssi- ja finaalipelin. Ikävä kyllä Suomi ei pelannut kummassakaan näistä, vaan ennen loppuhuipennusta pelatussa sijoitusottelussa. Niinpä hallille mennessämme vastaan tuli iso joukko sinivalkoisiin pukeutuneita kannattajia, ja katsomot melko lailla tyhjeni ennen pronssipelin alkua.
Jo käytävällä huomasi, että nyt ollaan pitkien ihmisten lajin parissa. Ne katsojat, jotka halliin jäivät, olivat pitkälti (pun intended) entisiä tai nykyisiä lajin harrastajia, ja keskimäärin 30 senttiä meitä pidempiä. Onnistuimme kutienkin pujottelemaan tässä ihmisviidakossa omille paikoillemme, jotka olivat hyvät paikat kentän keskivaiheilla, heti ringside-paikoista seuraavalla rivillä.
Pronssiottelu käytiin Turkin ja Saksan välillä. Ottelu vaikutti suhteellisen hidastempoiselta televisiokokemukseen verrattuna, joten sen aikana ehti hyvin havainnoida live-tilanteen erikoisuuksia ja yrittää päätellä sääntöjä. Yritin muistella ja selittää tyttärelle erilaisia aikarajoituksia ja virheiden merkitystä sekä havainnoin (entisena säbäerotuomarina) kolmen tuomarin yhteispeliä ja toimintaa kentällä. Turkki oli lopulta ylivoimainen voittaen 76-61.
Finaalin alkuun saatiin jo vähän tunnelmaa, kun Liettuan muutamakymmenpäinen fanikatsomo asettui hyvissä ajoin meitä vastapäätä. Vastaan tuli Espanja. Tässä ottelussa vauhtia oli tuplasti enemmän, mutta jollain tavalla ottelu tuntui ratkeavan vielä aikasemmin kuin pronssimatsi. Mitään suurta jännitettä ei siis syntynyt, ja Espanjan pojat pääsivät nostelemaan kannua lukemin 68-55. Finaalin tuomareista yksi oli nainen!
Kokemuksena koripallon seuraaminen oli hauskaa, vaikka taaskin oman joukkueen puuttuminen ja pelien aikainen ratkeaminen veivät varsinaisen mukanaelämisen momentin minimiin. Kentän pienuus yllätti. Samoin yllätti se, kuinka rauhallisesti pelaajat pystyivät lähtemään hyökkäyksiin. Tätä voisi itsekin opetella, että ainoa tie ei ole kaahata suoraan keskeltä läpi. Yritän varmasti saada lippuja hankittua sksyn 2017 miesten EM-alkulohkoon. Ja nimenomaan Suomen peleihin.
Emme jaksaneet koko aurinkoista kesäpäivää viettää Jäähallin uumenissa, joten päätimme mennä katsomaan vain pronssi- ja finaalipelin. Ikävä kyllä Suomi ei pelannut kummassakaan näistä, vaan ennen loppuhuipennusta pelatussa sijoitusottelussa. Niinpä hallille mennessämme vastaan tuli iso joukko sinivalkoisiin pukeutuneita kannattajia, ja katsomot melko lailla tyhjeni ennen pronssipelin alkua.
Jo käytävällä huomasi, että nyt ollaan pitkien ihmisten lajin parissa. Ne katsojat, jotka halliin jäivät, olivat pitkälti (pun intended) entisiä tai nykyisiä lajin harrastajia, ja keskimäärin 30 senttiä meitä pidempiä. Onnistuimme kutienkin pujottelemaan tässä ihmisviidakossa omille paikoillemme, jotka olivat hyvät paikat kentän keskivaiheilla, heti ringside-paikoista seuraavalla rivillä.
Pronssiottelu käytiin Turkin ja Saksan välillä. Ottelu vaikutti suhteellisen hidastempoiselta televisiokokemukseen verrattuna, joten sen aikana ehti hyvin havainnoida live-tilanteen erikoisuuksia ja yrittää päätellä sääntöjä. Yritin muistella ja selittää tyttärelle erilaisia aikarajoituksia ja virheiden merkitystä sekä havainnoin (entisena säbäerotuomarina) kolmen tuomarin yhteispeliä ja toimintaa kentällä. Turkki oli lopulta ylivoimainen voittaen 76-61.
Finaalin alkuun saatiin jo vähän tunnelmaa, kun Liettuan muutamakymmenpäinen fanikatsomo asettui hyvissä ajoin meitä vastapäätä. Vastaan tuli Espanja. Tässä ottelussa vauhtia oli tuplasti enemmän, mutta jollain tavalla ottelu tuntui ratkeavan vielä aikasemmin kuin pronssimatsi. Mitään suurta jännitettä ei siis syntynyt, ja Espanjan pojat pääsivät nostelemaan kannua lukemin 68-55. Finaalin tuomareista yksi oli nainen!
Kokemuksena koripallon seuraaminen oli hauskaa, vaikka taaskin oman joukkueen puuttuminen ja pelien aikainen ratkeaminen veivät varsinaisen mukanaelämisen momentin minimiin. Kentän pienuus yllätti. Samoin yllätti se, kuinka rauhallisesti pelaajat pystyivät lähtemään hyökkäyksiin. Tätä voisi itsekin opetella, että ainoa tie ei ole kaahata suoraan keskeltä läpi. Yritän varmasti saada lippuja hankittua sksyn 2017 miesten EM-alkulohkoon. Ja nimenomaan Suomen peleihin.
torstai 7. heinäkuuta 2016
Tapanilan Erä - VSS/LoSB 27.6.2016
Poika vaihtoi keväällä salibandyn C1-edustusjoukkueesta B-poikien kilpajoukkueeseen saman seuran sisällä. Työpäivän päätteeksi lähdin katsomaan uuden jengin ensimmäistä harjoitusmatsia.
Vaikka kyseessä ei ollut SM-sarjatasoisten joukkueiden kohtaaminen, olen yllättynyt peli vauhdista ja voimasta. Olen seurannut salibandya kentän laidalla ja viiden vuoden ajan boksissakin (erotuomarina) erilaisissa sarjoissa aina F-tytöistä miesten liigaan, ja tässä B-poikien pelissä meno oli huomattavan lähellä jälkimmäistä. Tai ainakin oliselvää, että muutamassa kuukaudessa paljon on tapahtunut suhteessa menneen talven C1-poikien SM-sarjaan.
Ottelun aikana tulee selväksi, että läntiset vieraamme ovat pelanneet paljon enemmän yhdessä kuin Erän jengi. Peli on organisoidumpaa, hyökkäykset harkitumpia ja puolustus kurinalaisempaa. 2000-syntyneet B-poikauntuvikot ovat vielä hieman ihmeissään pelin fyysisyydestä ja näyttävät säännöllisesti häviävän kaksinkamppailut vihtiläisille.
Paljon hyvääkin on: Pari pelaajaa, joiden koordinaation kasvupyrähdys soki viime kaudella ovat asettuneet uuteen, isompaan kehoonsa ja pallollinen peli alkaa taas sujua. Hyökkäyksessä on paljon sähäkkyyttä, joka voidaan tulevalla kaudella varmasti hyödyntää, kunhan joukkuekaverit tulevat tutummaksi.
Oudoimmalta tuntuu kuitenkin paikka katsomossa, kun viimeiset seitsemän vuotta on ollut etuoikeutettuna penkin takana jojon roolissa. Yritän nopeasti opetella uusien poikien nimiä enkä malta olla kannustamatta, joskus kovaäänisestikin. Hienot suoritukset saavat minut aina taputtamaan, vaikka kyseessä olisi vastustajankin tekoset.
Vaikka kyseessä ei ollut SM-sarjatasoisten joukkueiden kohtaaminen, olen yllättynyt peli vauhdista ja voimasta. Olen seurannut salibandya kentän laidalla ja viiden vuoden ajan boksissakin (erotuomarina) erilaisissa sarjoissa aina F-tytöistä miesten liigaan, ja tässä B-poikien pelissä meno oli huomattavan lähellä jälkimmäistä. Tai ainakin oliselvää, että muutamassa kuukaudessa paljon on tapahtunut suhteessa menneen talven C1-poikien SM-sarjaan.
Ottelun aikana tulee selväksi, että läntiset vieraamme ovat pelanneet paljon enemmän yhdessä kuin Erän jengi. Peli on organisoidumpaa, hyökkäykset harkitumpia ja puolustus kurinalaisempaa. 2000-syntyneet B-poikauntuvikot ovat vielä hieman ihmeissään pelin fyysisyydestä ja näyttävät säännöllisesti häviävän kaksinkamppailut vihtiläisille.
Paljon hyvääkin on: Pari pelaajaa, joiden koordinaation kasvupyrähdys soki viime kaudella ovat asettuneet uuteen, isompaan kehoonsa ja pallollinen peli alkaa taas sujua. Hyökkäyksessä on paljon sähäkkyyttä, joka voidaan tulevalla kaudella varmasti hyödyntää, kunhan joukkuekaverit tulevat tutummaksi.
Oudoimmalta tuntuu kuitenkin paikka katsomossa, kun viimeiset seitsemän vuotta on ollut etuoikeutettuna penkin takana jojon roolissa. Yritän nopeasti opetella uusien poikien nimiä enkä malta olla kannustamatta, joskus kovaäänisestikin. Hienot suoritukset saavat minut aina taputtamaan, vaikka kyseessä olisi vastustajankin tekoset.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Jalkapallon EM-kisat: Espanja-Turkki 17.6.2016
Yhtenä kesän 2015 ainoista terassilämpimistä illoista tuli keskusteltua erään naisystävän kanssa urheilun seuraamisesta, ja selvisi, että molemmat katsomme ankarasti jalkapallon arvokisoja. Siltä istumalta päätimme osallistua tulevan vuoden EM-kisojen lippuarvontaan. Finaalilippuja emme saaneet, vaikka mielestämme olisimme sellaiset ansainneet Suomi-kiintiöstä, mutta arpaonni suosi alkulohkossa: Elokuussa 2015 meillä oli liput otteluun D1-D3 seuraavan vuoden kesäkuussa. Koskaan aikaisemmin en ole lohkoarvontoja katsellut, mutta nyt tein niinkin. 12.12.2015 selvisi, että Nizzassa meitä odottaisi Espanja-Turkki-ottelu. Lentoliput ja hotelli oli jo hankittu, joten jäimme odottamaan tulevaa kesää.
Nizzaan saavuttiin pienten hankaluuksien siivittämänä, sillä suorin mahdollinen bussiyhteys oli lakossa. Kaupungin keskusaukioilla, hyvän lounaan jälkeen, mieli kuitenkin kirkastui kun näimme FanZonen. Valitettavasti meidän oleskelumme aikana siellä ei näytety yhtään peliä, mutta kävimme kutienkin yhtenä päivänä nauttimasta tunnelmasta ja juomassa kisaoluet. Pitkän viikonlopun aikana ehdimme fiilistellä myös vanhaa kaupunkia, rantabulevardia ja käydä Chagall-museossa.
Päätapahtuma oli kuitenkin itse ottelu, joka osui perjantaille 17.6. Päätimme lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, ja taisimme olla ensimmäisten joukossa keskustasta stadionille vievässä kisabussissa. Jonoja ei siis juuri ollut. Stadionille oli matkaa noin kymmenen kilometriä, joista viimeiset kaksi piti tehdä jalan. Olin ostanut pojalle Espanjan paidan tuliaisiksi, ja strategisessa vahvasti aseistettujen poliisien miehittämässä risteyskohdassa meidät ohjattiin kulkemaan Espanjan-väylää perille. Turkin kannattajat menivät toista tietä. Hyvää mellakanhallintaa. Stadionin juurella ostimme vedet paikan ainoasta, mikroskooppisesta kioskista ja odottelimme hetken porttien aukeamista.
Sisällä pääkallopaikalla oli vielä paljon aikaa fiilistelyyn ennen pelin alkua. Rikastutimme kisaorganisaatiota isojen pizzojen ja limujen verran, ja pikkuhiljaa tunnelma alkoi kohota, kun kovaääniset turkkilaiset ja vähän vaisummat espanjalaiset valuivat paikalle. Paikkamme olivat verrattain ylhäällä mutta hyvässä kohdassa ns. takasuoralla, ja saimme ennen avausseremonioita adaptoitua tasapainomme niin, että pystyimme seuraamaan peliä.
Ottelun näki hyvin, mikä oli yksi huolenaiheistani etukäteen. Jotkin pelaajat kuten Iniestan (kaljun) jopa tunnisti, ja takasuoran paikka antoi hyvän mahdollisuuden tarkkailla koko joukkueen muodostelmaa ja sen liikkumista pelin aikana. Espanja oli lopulta ylivoimainen ja vei pelin 3-0, mikä aiheutti melkoista turhautumista edessämme istuvien turkkilaisten keskuudessa. Hämmentävintä oli se, että toisella puoliajalla turkkilaiset alkoivat buuata omalle numero 10:lleen. Ei se ainakaan auttanut joukkueen asiaa.
Ottelun loputtua Turkin fanikatsomosta ruvettiin heittelemään jotain paukkuja kentälle, mutta niistä kuulimme vain äänet, sillä olimme jo matkalla ulos. Ihmisvirta kuljetti meidät bussien lähtöpaikalle, ja suhteellisen vaivattomasti saimme sujahdettua kyytiin. Lämpimässä Nizzan illassa katsojat hajautuivat ympäri keskustaa, eikä mitään rähinöintiä ilmennyt.
Oli hämmentävää olla pelissä, jossa ei oikeasti ollut kummankaan joukkueen puolella. Kiksit täytyi hakea siitä, että oli osa suurta eurooppalaista kokemusta, täyden katsomon tunnelmasta ja siitä pienestä jännityksestä, että jos turvajärjestelyt eivät pidäkään. Mutta se tärkein, oman joukkueen puolesta eläminen on niin iso osa urheilukokemusta, että jotenkin kaikki jäi vajaaksi. Kiitosta kuitenkin ranskalaisten hyvin organisoidulle tapahtumalle, jossa suurehko (35 000) ihmismassa saatiin sujuvasti stadionille ja pois sieltä.
Nizzaan saavuttiin pienten hankaluuksien siivittämänä, sillä suorin mahdollinen bussiyhteys oli lakossa. Kaupungin keskusaukioilla, hyvän lounaan jälkeen, mieli kuitenkin kirkastui kun näimme FanZonen. Valitettavasti meidän oleskelumme aikana siellä ei näytety yhtään peliä, mutta kävimme kutienkin yhtenä päivänä nauttimasta tunnelmasta ja juomassa kisaoluet. Pitkän viikonlopun aikana ehdimme fiilistellä myös vanhaa kaupunkia, rantabulevardia ja käydä Chagall-museossa.
Päätapahtuma oli kuitenkin itse ottelu, joka osui perjantaille 17.6. Päätimme lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, ja taisimme olla ensimmäisten joukossa keskustasta stadionille vievässä kisabussissa. Jonoja ei siis juuri ollut. Stadionille oli matkaa noin kymmenen kilometriä, joista viimeiset kaksi piti tehdä jalan. Olin ostanut pojalle Espanjan paidan tuliaisiksi, ja strategisessa vahvasti aseistettujen poliisien miehittämässä risteyskohdassa meidät ohjattiin kulkemaan Espanjan-väylää perille. Turkin kannattajat menivät toista tietä. Hyvää mellakanhallintaa. Stadionin juurella ostimme vedet paikan ainoasta, mikroskooppisesta kioskista ja odottelimme hetken porttien aukeamista.
Sisällä pääkallopaikalla oli vielä paljon aikaa fiilistelyyn ennen pelin alkua. Rikastutimme kisaorganisaatiota isojen pizzojen ja limujen verran, ja pikkuhiljaa tunnelma alkoi kohota, kun kovaääniset turkkilaiset ja vähän vaisummat espanjalaiset valuivat paikalle. Paikkamme olivat verrattain ylhäällä mutta hyvässä kohdassa ns. takasuoralla, ja saimme ennen avausseremonioita adaptoitua tasapainomme niin, että pystyimme seuraamaan peliä.
Ottelun näki hyvin, mikä oli yksi huolenaiheistani etukäteen. Jotkin pelaajat kuten Iniestan (kaljun) jopa tunnisti, ja takasuoran paikka antoi hyvän mahdollisuuden tarkkailla koko joukkueen muodostelmaa ja sen liikkumista pelin aikana. Espanja oli lopulta ylivoimainen ja vei pelin 3-0, mikä aiheutti melkoista turhautumista edessämme istuvien turkkilaisten keskuudessa. Hämmentävintä oli se, että toisella puoliajalla turkkilaiset alkoivat buuata omalle numero 10:lleen. Ei se ainakaan auttanut joukkueen asiaa.
Ottelun loputtua Turkin fanikatsomosta ruvettiin heittelemään jotain paukkuja kentälle, mutta niistä kuulimme vain äänet, sillä olimme jo matkalla ulos. Ihmisvirta kuljetti meidät bussien lähtöpaikalle, ja suhteellisen vaivattomasti saimme sujahdettua kyytiin. Lämpimässä Nizzan illassa katsojat hajautuivat ympäri keskustaa, eikä mitään rähinöintiä ilmennyt.
Oli hämmentävää olla pelissä, jossa ei oikeasti ollut kummankaan joukkueen puolella. Kiksit täytyi hakea siitä, että oli osa suurta eurooppalaista kokemusta, täyden katsomon tunnelmasta ja siitä pienestä jännityksestä, että jos turvajärjestelyt eivät pidäkään. Mutta se tärkein, oman joukkueen puolesta eläminen on niin iso osa urheilukokemusta, että jotenkin kaikki jäi vajaaksi. Kiitosta kuitenkin ranskalaisten hyvin organisoidulle tapahtumalle, jossa suurehko (35 000) ihmismassa saatiin sujuvasti stadionille ja pois sieltä.
tiistai 10. toukokuuta 2016
Tappara-HIFK 26.4.2016
Jotta tämän katsomiskokemusselostuksen voi ymmärtää, täytyy ymmärtää 1970-luvun yhtenäiskulttuurissa kasvanutta nuorta tyttöä, jolla oli Tampereella kaksi vaihtoehtoa. Ilves tai Tappara. Rationaalisin perustein ei valintaa kai koskaan ole tehty, mutta sukuperustein kyllä. Niinpä omakin arpani osui joskus penkkiurheiluhistoriani aamuhämärässä isän jälkiä seuraten Tapparaan.
Urheiluromantikkona olen myös pitänyt ensimmäisestä valinnastani kiinni. Valintaa on sitten kultaisten 80-luvun loppuvuosien silloin tällöin horjutettu. Tuolloin minulla oli ilo seurata kolme täyttä kautta Tapparan pelejä isän firmalipuilla A-katsomon parhailta paikoilta muutaman mestaruuden verran, mutta onpa sen jälkeen käyty putoamistaisteluitakin. Ja sitten 2010-luvulla kolme perättäistä hopeamitalia...
Jos en olisi ollut flunssainen, olisin lähtenyt paikan päälle. Nyt nökötin perheen kolmen HIFK-fanin puristuksessa kotisohvalla silmät tiiviisti 32 tuuman naurettavassa televisiossamme. Lukevassa perheessämme TV ei ole nimittäin olohuoneen keskiössä. Paitsi urheilutapahtumien aikana. Kanssakatsojilla oli edellispelin viheltämättä jäänyt jäähy hampaankolossa ja tunnelma oli muutenkin jännittynyt.
Se oli hieno peli. Tietysti HIFK meni heti johtoon. Sitten pari nopeaa Tapparan maalia, jonka jälkeen molemmat joukkueet vääntävät tarkkaakin tarkemmin. Lisämaaleja ei tule. Summeri soi, ja nousen hillitysti pystyyn, etten loukkaisi kanssakatsojiani. En tajua, että kiekko on Tapparan maalissa. Niin vaan aikuisen naisen pulssi nousee yli 150:n ja meinaa itku tulla, kun odottelen maalituomarin lausuntoa.
Ja se ilo! Jaksan katsoa koko lähetyksen. Jaksan katsoa kahden päivän päästä Tapparan amatöörimäiset kyläjuhlat suorana Yle Areenalta. Sinnekin olisin mennyt paikan päälle jos tauti olisi hellittänyt. Jaksan hoilata viikon saravonpekkapekkapekkapekkapekkapekkaa. Tätä se urheilu minulle on vielä nykyisn viihdeteollisuudenkin kyllästämänä, suuria tunteita.
Urheiluromantikkona olen myös pitänyt ensimmäisestä valinnastani kiinni. Valintaa on sitten kultaisten 80-luvun loppuvuosien silloin tällöin horjutettu. Tuolloin minulla oli ilo seurata kolme täyttä kautta Tapparan pelejä isän firmalipuilla A-katsomon parhailta paikoilta muutaman mestaruuden verran, mutta onpa sen jälkeen käyty putoamistaisteluitakin. Ja sitten 2010-luvulla kolme perättäistä hopeamitalia...
Jos en olisi ollut flunssainen, olisin lähtenyt paikan päälle. Nyt nökötin perheen kolmen HIFK-fanin puristuksessa kotisohvalla silmät tiiviisti 32 tuuman naurettavassa televisiossamme. Lukevassa perheessämme TV ei ole nimittäin olohuoneen keskiössä. Paitsi urheilutapahtumien aikana. Kanssakatsojilla oli edellispelin viheltämättä jäänyt jäähy hampaankolossa ja tunnelma oli muutenkin jännittynyt.
Se oli hieno peli. Tietysti HIFK meni heti johtoon. Sitten pari nopeaa Tapparan maalia, jonka jälkeen molemmat joukkueet vääntävät tarkkaakin tarkemmin. Lisämaaleja ei tule. Summeri soi, ja nousen hillitysti pystyyn, etten loukkaisi kanssakatsojiani. En tajua, että kiekko on Tapparan maalissa. Niin vaan aikuisen naisen pulssi nousee yli 150:n ja meinaa itku tulla, kun odottelen maalituomarin lausuntoa.
Ja se ilo! Jaksan katsoa koko lähetyksen. Jaksan katsoa kahden päivän päästä Tapparan amatöörimäiset kyläjuhlat suorana Yle Areenalta. Sinnekin olisin mennyt paikan päälle jos tauti olisi hellittänyt. Jaksan hoilata viikon saravonpekkapekkapekkapekkapekkapekkaa. Tätä se urheilu minulle on vielä nykyisn viihdeteollisuudenkin kyllästämänä, suuria tunteita.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Salibandyn superfinaali 16.4.2016
Olen ollut syksystä 2009 melko paljon tekemisissä salibandyn kanssa pojan pelaamisen sekä juniorijoukkueen joukkueenjohtajan, erotuomarin ja nelosdivaripelaajan roolien kautta. Lippu Suomen ensimmäiseen salibandyn Superfinaaliin tuli siis ostettua vähän siinä sivussa syksyllä 2015, kun sitä seuran puolesta kovasti markkinoitiin.
Finaalipäivä oli koittamassa yön jälkeen, kun huomasin, ettei oikeastaan kiinnosta. Oli paljon muutakin tekemistä, ottelu tulisi suorana televisiosta, eikä minulla oikein ollut tunnesiteitä pelaaviin neljään joukkueeseen.
Kyllä, neljään! Enpä ollut ajatellut, että päivä hallilla kestäisi kuusi tuntia. Naisten finaali jäi siis itseltäni suosiolla muiden prioriteettien alle. Poika kyllä lähti ystävineen viettämään yhtä kevään lämpimimmistä päivistä Hartwall Areenalle sisätiloihin.
Sain itseni liikkeelle 16:30 alkaneeseen miesten finaaliin, koska ensimmäinen superfinaali, koska lippu jne. Tunnelma pelipaikalle saavuttaessa oli hyvä: oli hienoa nähdä kaikki laji-ihmiset saman ovaalinmuotoisen kiertoradan liikkeessä. Lämpimät muistot Hakametsän hallista pyrkivät pintaan.
Tapahtumakin oli ok, vaikka itselleni riittäisi pelkkä hyvä peli. Alun valoshow riittävän näyttävä eikä nolostuttava, päätypaikalta tottui nopeasti katselemaan peliä, oli hienoa nähdä täysi katsomo, ja tilanteiden hidastukset olivat mukava bonus. Erityiskiitos takaoikealla jaksaneelle Oilers-fanikatsomolle, jolla oli hyvä meininki läpi ottelun ("Missä on jatkot, Jarkko Nieminen?").
Itse karsisin tapahtumasta liian väliaikaohjelman, ja keskittäisin sen pääasiassa otteluiden väliin. Kummallekin erätauolle yksi pieni ohjelma. Nyt miesten pelin toinen erätauko oli niin täynnä, että ohjelma ei ehtinyt pois kentältä ennen tauon päättymistä.
Juontajia kannattaa myös miettiä. Toni Lötjönen toimi, mutta naispuolisen juontajan äänensävy oli tälle kukkahattutädille liian läpitunkeva. Ja volyymit - ihan hyvin olisi voinut ottaa 20% pois äänenvoimakkuuden tasosta, ja kaikki olisivat kuitenkin kuulleet kaiken.
Valitettavasti pääasia - peli - ei ollut mielenkiintoinen Classicin ollessa täysin ylivoimainen. Siitä huolimatta/sen takia he olivat mestaruutensa ansainneet, joten olisin tuonut palkinnonjaon kentän keskelle niin että joukkue olisi voinut paistatella koko väkijoukon keskipisteessä. Ja ehdottomasti kultapaperisadetta ja vähän valoshowta voittajille!
Lähimmäksi urheilun suuria tunteita pääsin, kun hävinnyt Oilers tuli kiittämään kannattajiaan. Itkuhan siinä tuli sivullisellekin, kun miehekkäiden taputusten jälkeen hävinneet sankarit painoivat pettyneen päänsä tyttöystävän/vaimon/äidin kainaloon.
Finaalipäivä oli koittamassa yön jälkeen, kun huomasin, ettei oikeastaan kiinnosta. Oli paljon muutakin tekemistä, ottelu tulisi suorana televisiosta, eikä minulla oikein ollut tunnesiteitä pelaaviin neljään joukkueeseen.
Kyllä, neljään! Enpä ollut ajatellut, että päivä hallilla kestäisi kuusi tuntia. Naisten finaali jäi siis itseltäni suosiolla muiden prioriteettien alle. Poika kyllä lähti ystävineen viettämään yhtä kevään lämpimimmistä päivistä Hartwall Areenalle sisätiloihin.
Sain itseni liikkeelle 16:30 alkaneeseen miesten finaaliin, koska ensimmäinen superfinaali, koska lippu jne. Tunnelma pelipaikalle saavuttaessa oli hyvä: oli hienoa nähdä kaikki laji-ihmiset saman ovaalinmuotoisen kiertoradan liikkeessä. Lämpimät muistot Hakametsän hallista pyrkivät pintaan.
Tapahtumakin oli ok, vaikka itselleni riittäisi pelkkä hyvä peli. Alun valoshow riittävän näyttävä eikä nolostuttava, päätypaikalta tottui nopeasti katselemaan peliä, oli hienoa nähdä täysi katsomo, ja tilanteiden hidastukset olivat mukava bonus. Erityiskiitos takaoikealla jaksaneelle Oilers-fanikatsomolle, jolla oli hyvä meininki läpi ottelun ("Missä on jatkot, Jarkko Nieminen?").
Itse karsisin tapahtumasta liian väliaikaohjelman, ja keskittäisin sen pääasiassa otteluiden väliin. Kummallekin erätauolle yksi pieni ohjelma. Nyt miesten pelin toinen erätauko oli niin täynnä, että ohjelma ei ehtinyt pois kentältä ennen tauon päättymistä.
Juontajia kannattaa myös miettiä. Toni Lötjönen toimi, mutta naispuolisen juontajan äänensävy oli tälle kukkahattutädille liian läpitunkeva. Ja volyymit - ihan hyvin olisi voinut ottaa 20% pois äänenvoimakkuuden tasosta, ja kaikki olisivat kuitenkin kuulleet kaiken.
Valitettavasti pääasia - peli - ei ollut mielenkiintoinen Classicin ollessa täysin ylivoimainen. Siitä huolimatta/sen takia he olivat mestaruutensa ansainneet, joten olisin tuonut palkinnonjaon kentän keskelle niin että joukkue olisi voinut paistatella koko väkijoukon keskipisteessä. Ja ehdottomasti kultapaperisadetta ja vähän valoshowta voittajille!
Lähimmäksi urheilun suuria tunteita pääsin, kun hävinnyt Oilers tuli kiittämään kannattajiaan. Itkuhan siinä tuli sivullisellekin, kun miehekkäiden taputusten jälkeen hävinneet sankarit painoivat pettyneen päänsä tyttöystävän/vaimon/äidin kainaloon.
torstai 21. huhtikuuta 2016
Minä olen naiskatsoja
Meille tuli televisio vuonna 1980. Muodollisesti se oli isoisäni syntymäpäivälahja 40-vuotiaalle äidilleni, mutta oikeastaan taisimme saada sen samana vuonna pidettyjen Lake Placidin ja Moskovan olympialaisten katselemista varten. Siitä alkoi minun penkkiurheilutaipaleeni.
Penkkiurheilin pitkään isäni kanssa, ja meille kelpasi katsottavaksi laji kuin laji. Eräänlainen huipentuma tuolle kaudelle olivat jalkapallon MM-kisat Meksikossa 1986. Vietin kesän tätini luona, ja hän antoi katsoa kaikki ottelut suorana, kunhan iltapäivällä kömpi tuottavaksi osaksi mökkikolhoosia.
Ensimäinen kosketukseni live-urheiluun tuli niin ikään isäni kanssa, kun istuin kolme kautta syksystä 1986 Tapparan A-katsomossa paraatipaikoilla isäni yrityksen vieraana. Jostain syystä menimme kahden kilometrin matkan hallille aina autolla, ja poistuessamme jonotimme sitten puoli tuntia parkkipaikalta poistumista.
Opiskeluaikana urheilun seuraaminen muuttui enemmän tekemiseksi, mutta hyvin pitkään aloitin aamun lehden lukemisen urheilusivuista. Tuli sitten lapsia, ja sen myötä junioriurheilun seuraamista. Salibandya ja tanssia. Uuden näkökulman urheiluun sain, kun aloit tuomaroida salibandyä alasarjoissa vuonna 2009. Tulotaso oli parantunut sen verran, että alkoi olla varaa mennä katsomaan otteluita ja urheilutapahtumia paikan päälle, jos halusi.
Sitten 15.4.2016, salibandyn ensimmäisen superfinaalin aattona, tuli mieleen sellainen ajatus etten taitaisi jaksaa mennä syksyllä ostetusta lipusta huolimatta paikan päälle peliä seuraamaan. Siitä pohdinnasta syntyi tämä blogi.
Penkkiurheilin pitkään isäni kanssa, ja meille kelpasi katsottavaksi laji kuin laji. Eräänlainen huipentuma tuolle kaudelle olivat jalkapallon MM-kisat Meksikossa 1986. Vietin kesän tätini luona, ja hän antoi katsoa kaikki ottelut suorana, kunhan iltapäivällä kömpi tuottavaksi osaksi mökkikolhoosia.
Ensimäinen kosketukseni live-urheiluun tuli niin ikään isäni kanssa, kun istuin kolme kautta syksystä 1986 Tapparan A-katsomossa paraatipaikoilla isäni yrityksen vieraana. Jostain syystä menimme kahden kilometrin matkan hallille aina autolla, ja poistuessamme jonotimme sitten puoli tuntia parkkipaikalta poistumista.
Opiskeluaikana urheilun seuraaminen muuttui enemmän tekemiseksi, mutta hyvin pitkään aloitin aamun lehden lukemisen urheilusivuista. Tuli sitten lapsia, ja sen myötä junioriurheilun seuraamista. Salibandya ja tanssia. Uuden näkökulman urheiluun sain, kun aloit tuomaroida salibandyä alasarjoissa vuonna 2009. Tulotaso oli parantunut sen verran, että alkoi olla varaa mennä katsomaan otteluita ja urheilutapahtumia paikan päälle, jos halusi.
Sitten 15.4.2016, salibandyn ensimmäisen superfinaalin aattona, tuli mieleen sellainen ajatus etten taitaisi jaksaa mennä syksyllä ostetusta lipusta huolimatta paikan päälle peliä seuraamaan. Siitä pohdinnasta syntyi tämä blogi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)