Otin keväällä irtioton salibandysta kun luovuin seitsemän vuoden jälkeen joukkueenjohtajan hommista ja kuuden vuoden jälkeen erotuomaroinnista. Naisten nelosdivaristakaan ei löytynyt sellaista joukkuetta, jonka riveihin olisin mahtunut, Ajattelin, että palaan taas siihen, mistä kaikki alkoi, eli nauttimaan lajista katsojana.
Ostin tähänkin peliin liput minulle ja tytölle ennakkoon, ja täytyy myöntää että isona motiivina oli nähdä Jarkko Nieminen salibandya pelaamassa. Valitettavasti Jarkko loukkaantui lippujen oston jälkeen niin, ettei häntä nähty Energia Areenalla kuin haastattelupisteellä.
Vantaalla kaikki oli muutenkin ihan niin kuin ennen, paitsi että kaikki oli muuttunut. Tapanilan Erästä oli tullut EräViikingit, emmekä oikein vielä saaneet tytön kanssa sellaista täysipainoista fanistusta aikaiseksi uutta joukkuetta kohtaan.
Ensimmäinen erä näytti EV:n kannalta hyvältä. Peli kulki vauhdikkaasti, pallokontrolli piti ja paikoista tehtiin. Toisen erän aikana ote alkoi lipsua Classicille, ja vieraat tulivat tasoihin. Kolmannessa erässä EV:n alamäki ja -vire jatkui, ja peli taantui siihen, mitä se Erällä tylsimmillään on - tehotonta apllon liikuttelua alakolmiossa. Classic kiitti tästä, teki maalit ja vei pisteet luvuin 2-5.
Erotuomari Tomi Lund oli mielestäni todella hyvässä vedossa illan ottelussa. Peli oli hyvin hänen näpeissään puheella tapahtuvan pelin ohjaamisen ja hyvien vihellyksien kautta. EV:n pelaajista ilahduttivat Pirteä Tommi Rosendahl ja älykkästi pelannut Tero Tiitu. Sen sijaan hermostuin Jani Kukkolaan, jonka tunne meni ohi illan pelitaitojen, ja sai hänet näyttämään kiukuttelevalta kolmevuotiaalta.
Yritetään tytön kanssa talven mittaan rakentaa tunnesidettä tähän uuteen joukkueeseen. Ihan itsestään se ei näköjään tapahdu.
