Poikien ensimmäinen peli alueellisessa jatkosarjassa, ja tiedossa siis osviittaa siitä, millainen on tuleva sarjataival. Vastaan asettui Loiske, joka oli pelannut alkulohkonsa toisaalla, joten käsitystä joukkueesta ei etukäteen ollut.
Loiske osoittautui hyvin liikkuvaksi, nopeasti reagoivaksi joukkueeksi, jonka kanssa Erän pojilla oli aluksi tekemistä. Vastustajat olivat ärhäkästi iholla, ja tuntui että sininen kone ei oikein käynnistynyt. Maalivahtimme Nestorin sekä osittain hyvän tuurinkin ansiosta Loiskeen työnteko ei kuitenkaan kantanut hedelmää. Vähä vähältä Erä sai sitten otteen pelistä, ja kun Loiske otti muutaman päällekkäisen jäähyn, meni Erä menojaan 8-2-voittoon.
Täysin subjektiivinen ottelun huippukohta minulle oli, kun oma poikani teki maalin, joka jäi lopulta voittomaaliksi. Pakkina pelaava poikani ei nimittäin ollenkaan joka vuosi juhli pisteillä, saati sitten maaleilla. Nyt melkein keskiviivalta lähtenyt pitkään valmisteltu kantti upposi maaliin. Teinipojan tyytyväinen myhäily konsentroitui kyyneliksi katsomossa istuvan äidin silmissä.
Toimin päivän aikana toimitsijana neljässä muussa pelissä, joten en voi sanoa pelejä kokonaan seuranneeni. Sen panin kuitenkin merkille, että tämänikäiset pojat ovat melko herkkiä ottamaan käytösrangaistuksia. Olin tyytyväinen tuomareiden otteeseen, jolla pidettiin ikävimmät fyysiset rikkeet poissa kaukalosta.
Päivän päätteeksi jäin jälleen kerran miettimään valmentajan vaikutusta joukkueensa peli- ja reagointitapaan. Illan viimeisessä pelissä nimittäin eräs Jokerien pelaaja sai lopulta pelirangaistuksen, kun ei malttanut lopettaa sananvaihtoaan tuomarin kanssa ajoissa. Itse koin, että käyttäytymismalli pojalle oli suodattunut valmennukselta, etenkin toiselta valmentajalta, jonka päätehtävät tuntuivat olevan oman joukkueen ja tuomareiden arvostelu. Uskon vahvasti, että positiivisuudella saisi niin paljon parempaa aikaiseksi. Ilman jäähyilyjä Jokerit olisi todennäköisesti ko. pelin Erä Sinistä vastaan voittanut.
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
perjantai 4. marraskuuta 2016
Fingerpori 2.11.2016
Minulla on teatteria harrastava ystävä, Jalmari Jalonen. Päivisin hän on diplomi-insinööri ja projekstipäällikkö tjsp, mutta iltaisin hän on luovista luovin ihminen, ideanikkari, harrastelijanäyttelijä ja -ohjaaja. Viimeiset pari vuosikymmentä hänen vaikutuspaikkansa näissä Thalian karkeloissa on ollut Teatteri Kultsa.
Yksi Jalmarin hienoista, pähkähulluista ideoista on ollut dramatisoida Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvia. Tämä esitys on osittainen uusinta vuoden 2013 produktiosta. Vaikka esityksessä ei ole varsinaista juonta, toimivat stripit hyvin yhtenäisenä kokonaisuutena. Siirtymät onnistuvat pienillä valaistuksenvaihdoilla kahden Kultsan pikkuruiselle näyttämölle rakennetun lavastuksen välillä tai sitten musiikkivälipalan siivittäminä.
Paitsi onnistuneesta dramatisoinnista ja hyvästä näyttämöllepanosta (tirsk), Kultsan Fingerporissa on pakko nauttia myös loistavasta roolituksesta. Varsinkin Rivo-Riitan ja Heimo Vesan rooleihin on löydetty niin 1:1-näyttelijät (Marja-Liisa Lius ja Jussi Vehkasalo), että Jarlan piirustukset todella heräävät eloon.
Esityksen tempo on strippiformaattia kunnioittavan nopea, mutta silti niin verkkainen että Fingerporiin vihkiytymätön kanssakatsojanikin pysyy hyvin mukana. Ja tyrskii naurusta tämän tästä. Pidin myös siitä, että esitys on riittävän lyhyt, noin tunti ja 10 minuuttia. Se riitää mainiosti irtiottoon marraskuisen lumipyryn arjesta.
Yksi Jalmarin hienoista, pähkähulluista ideoista on ollut dramatisoida Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvia. Tämä esitys on osittainen uusinta vuoden 2013 produktiosta. Vaikka esityksessä ei ole varsinaista juonta, toimivat stripit hyvin yhtenäisenä kokonaisuutena. Siirtymät onnistuvat pienillä valaistuksenvaihdoilla kahden Kultsan pikkuruiselle näyttämölle rakennetun lavastuksen välillä tai sitten musiikkivälipalan siivittäminä.
Paitsi onnistuneesta dramatisoinnista ja hyvästä näyttämöllepanosta (tirsk), Kultsan Fingerporissa on pakko nauttia myös loistavasta roolituksesta. Varsinkin Rivo-Riitan ja Heimo Vesan rooleihin on löydetty niin 1:1-näyttelijät (Marja-Liisa Lius ja Jussi Vehkasalo), että Jarlan piirustukset todella heräävät eloon.
Esityksen tempo on strippiformaattia kunnioittavan nopea, mutta silti niin verkkainen että Fingerporiin vihkiytymätön kanssakatsojanikin pysyy hyvin mukana. Ja tyrskii naurusta tämän tästä. Pidin myös siitä, että esitys on riittävän lyhyt, noin tunti ja 10 minuuttia. Se riitää mainiosti irtiottoon marraskuisen lumipyryn arjesta.
tiistai 1. marraskuuta 2016
TU - Erä Sininen 30.10.2016
Piti tehdä vaikka mitä, mutta halusin sitten kuitenkin mennä katsomaan pojan joukkueen alkulohkon viimeisen pelin Sipooseen. Ja mikäpä mennessä, kun bussi kuljettaa Itäkeskuksesta suoraan Ingman Areenan ovelle.
Panoksena ottelussa oli lohkovoitto. En tiedä oliko tämä pienenä apinana poikien takaraivossa, vai oliko niin, että kun eliittisarjan paikka oli jo varma, niin mentaalienergiaa ei enää jäänyt tähän peliin. Joka tapauksessa haastajasarjaan jäävälle vastustajalle annettiin avaimet pelin ratkaisuun, kun reagoitiin hitaasti, avattiin peliä huolimattomasti ja hyökkäyksetkin olivat vähän sinne päin.
Lopussa pojat onnistuivat kuitenkin puristamaan pelin tasoihin ja näin alkusarjan jälkeen jatketaan tappiotonta kautta. Lohkovoitto lipesi kuitenkin Tuusulaan.
Panoksena ottelussa oli lohkovoitto. En tiedä oliko tämä pienenä apinana poikien takaraivossa, vai oliko niin, että kun eliittisarjan paikka oli jo varma, niin mentaalienergiaa ei enää jäänyt tähän peliin. Joka tapauksessa haastajasarjaan jäävälle vastustajalle annettiin avaimet pelin ratkaisuun, kun reagoitiin hitaasti, avattiin peliä huolimattomasti ja hyökkäyksetkin olivat vähän sinne päin.
Lopussa pojat onnistuivat kuitenkin puristamaan pelin tasoihin ja näin alkusarjan jälkeen jatketaan tappiotonta kautta. Lohkovoitto lipesi kuitenkin Tuusulaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)