Pitkästä aikaa urheilun parissa. Helsinkiläisen salibandynharrastajan kun on joka tapauksessa lähdettävä maakuntiin, jos aikoo Salibandyliigan otteluita katsoa, niin lähdin tällä kertaa Espooseen. Muistaakseni kerran aikaisemmin olen Tapiolahallissa käynyt. Nyt metro vei puolen kilometrin päähän katsomaan toisen kierroksen pääkaupunkiseudun derbyä. Oilersin nuori joukkue ja Ahosen uudet teesit pimputtelun loppumisesta kiinnostivat.
Oilers tulikin peliin valtavalla energialla ja karvasi ahneesti ylhäältä. EV näytti paikoilleen jämähtäneeltä sotanorsulta. Molemmilla oli lataus tapissa ja tuomareilla olikin ensimmäisessä erässä haasteita kitkeä pahimmat rottamaisuudet pois. Melko hyvin onnistuivat mielestäni, ja peli rauhoittui selvästi erätauon jälkeen.
Maaleja tuli niukasti, sillä Oilersin varsamainen innokkuus lipsahti vähän koohottamisen puolelle, eikä joukkue päässyt todellisille tekopaikoille. Samalla EV teki huolellisesti valmistelluista paikoistaan aina. Ylivoimakin toimi. Toisellekin erätauolle mentiin vielä tasalukemissa 3-3, kun Justus Kainulainen väläytteli osaamistaan.
Kolmas erä oli sitten EV:n. Se, mikä oli alussa näyttänyt väsyneeltä alakolmion hinkkaamiselta alkoi osoittaa tehokkuutensa, kun ylikarvaava Oilers jäi kerran toisensa jälkeen alivoimaan oman pään puolustamisessa. EV teki erän kaikki maalit ja vei ansaitun voiton 3-7 mukanaan Tapanilaan.
Yksittäisistä pelaajista pisti silmään hyvällä Oilersin Jani Rauhalan nopeus ja EV:n puolelta Järvisen hienot maalit sekä ikiaikaisen Kukkola-Kapanen-akselin toimivuus. Kehityskohteina mainittakoon toive, että Heikki Iiskola pitäisi useammin kahdella kädellä mailastaan kiinni. EV:n Juselius näytti niinikään ajoittain turhan köykäiseltä näihin karkeloihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti