Aloitin keväällä kuntokoripalloilun ja siinä huumassa tuli hankittua liput alle 20-vuotiaiden koriksen EM-kisojen finaalinpäivälle. Viimeksi (sen ainoan kerran) olen käynyt katsomassa korista Kisahallissa (vai Urheilutalolla?) joskus 90-luvun alussa, kun Pantterit vielä pelasi Korisliigassa. Seurakseni sain tyttäreni.
Emme jaksaneet koko aurinkoista kesäpäivää viettää Jäähallin uumenissa, joten päätimme mennä katsomaan vain pronssi- ja finaalipelin. Ikävä kyllä Suomi ei pelannut kummassakaan näistä, vaan ennen loppuhuipennusta pelatussa sijoitusottelussa. Niinpä hallille mennessämme vastaan tuli iso joukko sinivalkoisiin pukeutuneita kannattajia, ja katsomot melko lailla tyhjeni ennen pronssipelin alkua.
Jo käytävällä huomasi, että nyt ollaan pitkien ihmisten lajin parissa. Ne katsojat, jotka halliin jäivät, olivat pitkälti (pun intended) entisiä tai nykyisiä lajin harrastajia, ja keskimäärin 30 senttiä meitä pidempiä. Onnistuimme kutienkin pujottelemaan tässä ihmisviidakossa omille paikoillemme, jotka olivat hyvät paikat kentän keskivaiheilla, heti ringside-paikoista seuraavalla rivillä.
Pronssiottelu käytiin Turkin ja Saksan välillä. Ottelu vaikutti suhteellisen hidastempoiselta televisiokokemukseen verrattuna, joten sen aikana ehti hyvin havainnoida live-tilanteen erikoisuuksia ja yrittää päätellä sääntöjä. Yritin muistella ja selittää tyttärelle erilaisia aikarajoituksia ja virheiden merkitystä sekä havainnoin (entisena säbäerotuomarina) kolmen tuomarin yhteispeliä ja toimintaa kentällä. Turkki oli lopulta ylivoimainen voittaen 76-61.
Finaalin alkuun saatiin jo vähän tunnelmaa, kun Liettuan muutamakymmenpäinen fanikatsomo asettui hyvissä ajoin meitä vastapäätä. Vastaan tuli Espanja. Tässä ottelussa vauhtia oli tuplasti enemmän, mutta jollain tavalla ottelu tuntui ratkeavan vielä aikasemmin kuin pronssimatsi. Mitään suurta jännitettä ei siis syntynyt, ja Espanjan pojat pääsivät nostelemaan kannua lukemin 68-55. Finaalin tuomareista yksi oli nainen!
Kokemuksena koripallon seuraaminen oli hauskaa, vaikka taaskin oman joukkueen puuttuminen ja pelien aikainen ratkeaminen veivät varsinaisen mukanaelämisen momentin minimiin. Kentän pienuus yllätti. Samoin yllätti se, kuinka rauhallisesti pelaajat pystyivät lähtemään hyökkäyksiin. Tätä voisi itsekin opetella, että ainoa tie ei ole kaahata suoraan keskeltä läpi. Yritän varmasti saada lippuja hankittua sksyn 2017 miesten EM-alkulohkoon. Ja nimenomaan Suomen peleihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti